Tommi Laitinen Ihminen ihmettelee

Taloustilanteen ja pakolaiskysymyksen aiheuttamista peloista sekä ahdistuksista

Meistä jokaisella on jokin keino käsitellä tunteitaan. Tunteemme ovat erilaisia, vaikka niillä olisi sama nimi. Minun ahdistukseni ei ole sinun ahdistustasi tai pelkoni eivät ole sinun pelkojasi, vaikka niillä on yhteisiä piirteitä. Kaikesta huolimatta meidän voi olla vaikea ymmärtää toistemme tunteita, kuten ahdistuksia ja pelkoja. Me emme välttämättä ymmärrä niiden ahdistusta, jotka elävät viidakossa luonnon armoilla, tai niiden, joiden kotikaupunkia on pommitettu kolme vuotta, ja joiden läheiset sekä lapset ovat kuolleet sodassa. Samoin heidän on vaikea ymmärtää meidän ahdistuksiamme, joita koemme, kun syy on siinä, että internet-yhteys katkeaa odottamattomasti, illan urheilulähetys on peruutettu tai emme saa alkoholijuomia ajoissa sieltä, mistä ne haluaisimme.


Negatiiviset tunteet kumpuavat monista paikoista ja ne vaikuttavat ympärillämme. Päättäjämme pelkäävät valtiontalouden romahdusta, ylivelkaantumista ja kansainvälisiä konflikteja. Me teemme ja he tekevät varmasti kaikkensa, jotta pelkomme eivät toteutuisi ja säästyisimme lisäahdistukselta. Se ei ole helppoa, sillä me emme pysty kiinnittämään tunteitamme, myönteisiä tai negatiivisa mihinkään, jolla ei ole meille jotakin merkitystä. Siten juuri sillä hetkellä, kun ahdistumme vaikkapa taloustilanteestamme ja alamme pelätä meille vieraasta kulttuurista tulevia, annamme tunteillemme vallan tehdä rationaalisia valintoja puolestamme. Valtionpäättäjät puhuvat tutkitusta tiedosta ja pitkällisistä keskusteluista, joita asioiden tiimoilta on käyty. Silti nuo keskustelut, kuten julkilausutut kommentit kansantaloudellisesta tilasta, ovat silkkaa pelottelua ja pelonlietsontaa. Ainoa rationaalinen peruste niille olisi tietoinen pelottelu eli päättäjät tietävät, että asiat ovat ihan hyvin, mutta he pelottelevat saavuttaakseen poliittisia tavoitteitaan. Kun pelko tarttuu, niiden hallitsemisesta tulee aina vaikeampaa, koska esimerkiksi taloudellinen epävarmuus ja vierauden pelko saattavat sujuvasti kiinnittyä toisiinsa. Tietoisella rationaalisella päätöksellä voidaan saada siksi kaoottinen ilmapiiri maahan, jossa on aiemmin ollut turvallista, ja se turvattomuuden tunne kumpuaa taas kansasta takaisin hallintoon esimerkiksi uhkailuna, vihanpurkauksina tai kenties väkivallantekoina.


Nyt istuvan hallituksen toimet ovat hyvä esimerkki ahdistuksista ja peloista, joita käsitellään keinoilla, jotka aiheuttavat itseasiassa lisää ahdistusta. Jos pyrkimys on ahdistuksen lisääminen on tietoista ja rationaalista, seuraava ei tule koskemaan hallituksen toimia. Ahdistuksen käsittely lisäämällä ahdistusta on tuttua addikteille. Siitä syntyy ns. addiktiivinen noidankehä, jossa yksilöt lääkitsevät itseään tavoilla, jotka pitävät yllä ja lisäävät ahdistusta. Addikteille on kehittynyt itse- ja tunteidensäätelykeinoja, jotka vievät pois tietoisuuden ahdistuksesta ja peloista, ainakin hetkellisesti. Mitä enemmän näitä keinoja käytetään, sitä syvemmälle heidän toimintatapansa heidät vievät. Niistä tavoista tulee heille tavallisia, tuttuja ja normaaleja, mistä syystä heidän on vaikea ymmärtää, miten ne voisivat ahdistaa tai pelottaa ketään. Lopulta kuitenkin addiktin ahdistuksen välttely ja mielihyvän tavoittelu ovat perimmäisiä syitä siihen, miksi ympärillä olevat ihmiset ovat ahdistuneita. Koko yhteisö alkaa voida pahoin, koska yksi uskoo, että tekemällä ympärivuorokautisesti töitä, humaltumalla useampana kuin kolmena päivänä viikosta, pelaamalla omaisuutensa rahapeleissä tai katselemalla pornoa päivittäin tuntikaupalla, asiat ovat paremmin.


Tämä on harhainen uskomus, mutta meillä on myös kokemuksia siitä, miten harhainen todellisuus on kokijalleen totta. Maallistuneessa Suomessa on paljon ihmisiä, jotka pitävät juuri uskovaisia harhaisina. Uskossaolevat kuitenkin tietävät, etteivät heidän kokemuksensa ole harhaisia, vaan täyttä totta. Eikä yksilön kokemaa voi kiistää. Samankaltainen efekti syntyy, kun luotamme pyhien kirjojen sijasta tieteeseen ja tilastoihin. Niihin, joihin esimerkiksi valtiomme hallitus ja maahanmuuttokriitikot perustavat ainakin osan omista "rationaalisista" peloistaan ja ahdistuksistaan.


Ymmärtääksemme koukkua, joka meille on viritetty, meidän on ymmärrettävä itseämme. Se ei ole helppoa. Joskus tuntuu siltä, että muita ihmisiä on helppo ymmärtää, mutta itseä ei. Toisaalta, jotkut eivät ymmärrä edes muita, mutta uskovat silti, että he sentään ymmärtävät itseään. Muita ihmisiä ei voi ymmärtää ymmärtämättä itseään ihmisenä, eikä itseään oikein voi ymmärtää ymmärtämättä muita.


Addikteille erityisen tärkeää on ensimmäiseksi myöntää ongelmansa. Vaikka se ongelma olisi melko epämääräinen ja vielä vieras, on tunnustettava, että "minulla on ongelma" (ei meillä, ei valtiontaloudella, eikä varsinkaan maahan tulevilla ulkomaalaisilla). Meidän on tunnistettava ongelmamme, joka lisää ahdistustamme. Ahdistustemme ja pelkojemme lisäksi meidän on tunnistettava niiden syy eli alkuperä. Me emme pelkää valtiontalouden romahdusta tai ylivelkaantumista luonnostaan. Me olemme oppineet siihen kenties tuijottamalla talouskaavioita tai kuuntelemalla tuomiopäivän juliistajia liian pitkään. Vieraita kulttuureita me pelkäämme kenties siksi, ettemme ole olleet niiden kanssa isommin tekemisissä, vaan viettäneet suuren osan elämästämme jollakin pienellä, turvalliseksi kokemallamme alueella. Voi myös olla, että olemme lukeneet tai kuulleet liian paljon tuomiopäivän pasuunoita, jotka kertovat islamisaation olevan täällä ja pelin menetetty hetimiten, kun ensimmäinen syyrialainen astuu maahan. Vaikka ahdistuksemme ja pelkomme ovat meidän, ne eivät ole kuitenkaan alunperin olleet meidän, vaan ne on istutettu meihin. Ja millaisin seurauksin? Millä tavalla pelkomme ja ahdistuksemme, niin välttely saa meidän käyttäytymään? Mitä ne saavat meidät toivomaan? Pahaa pelkään, että reagoimalla ahdistuksiin ja pelkoihin, me siirrämme niitä eteenpäin, kuten ne on meihin siirretty. Ahdistuksen ja pelon oravanpyörä on pysäytettävä. Se on pysäytettävissä vain tulemalla tietoisemmaksi tunteista, niiden syistä ja seurauksista.


Tämä tehtävä lankeaa meistä jokaiselle. Ei vain minulle, alkoholisteille, työttömille, sairaille, maahanmuuttajille, pakolaisille, peliriippuvaisille, työnarkomaaneille tai nymfomaaneille, vaan myös ja varsinkin niille ihmisille, jotka tekevät päätöksiä, joilla on vaikutusta muiden ihmisten elämään. Maamme hallitus, kuten minkä tahansa yrityksen johtoporras, on väärä paikka avohoitopotilaille, jotka eivät kykene olemaan avoimia omista ahdistuksistaan ja niiden alkuperistä. Jos jotakuta oikeasti ahdistaa talous- tai pakolaistilanne, on parempi pysähtyä miettimään edellä esittämiäni kysymyksiä: mikä on niiden syy ja alkuperä? Ovatko talous tai pakolaiset tehneet jotakin pahaa? Ovatko ne traumatisoineet? Jos ei, mihin kokemukselliseen todistusaineistoon ahdistukset ja pelot silloin pohjautuvat?


Ahdistuksista ja peloista vain osa on rationaalista. Silti me perustelemme niitä usein rationaalisesti, vaikka kyse on tunteista. Teemme päätöksemme tunnepohjalta, mutta etsimme vahvistusta niille esimerkiksi tutkimuksista. Ehkä sittenkin olisi parempi vain istua alas ja keskustella talouden ja pakolaisten sijasta niistä vähemmän tärkeistä asioista, kuten tunteista. Ei helppo nakki kenellekään, mutta toisaalta, vertaisia on paljon.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat