Tommi Laitinen Ihminen ihmettelee

Työntekijä on palkkansa ansainnut - myös Suomessa

Astuin hotellin ovesta väkeä kuhisevalle kadulle keskellä Kampalaa, Ugandan pääkaupunkia. Hotellia vastapäätä sijaitsevalla vilkkaalla torilla aherrus alkaa aamukuudelta. Monet myyjistä nukkuvat yönsä katukivetyksillä läheisten talojen seinustoilla, koska yöaikaan bussit eivät kulje ja taksit ovat kalliita. Työpäivä taas alkaa välittömästi heräämisen jälkeen ja jatkuu yhteentoista illalla, koska heidän on ansaittava rahaa päivittäisessä eloonjäämistaistelussaan. Iltaisin ja öisin kaduilla vaanii vaara: työttömät ja kodittomat ovat eloonjäämistaistelussaan taipuvaisia opportunismiin: jos he saavat mahdollisuuden ryöstää tai jopa tappaa rikkaamman, he saattavat sen myös tehdä.

Levottoman yhteiskunnallisen ilmapiirin ja terroriuhan vuoksi hotellien, kauppojen, pankkien, pankkiautomaattien ja tavallisten ravintoloiden edessä on aseistettuja miehiä tai ainakin joku metallipaljastimen kanssa. Tunsin oloni rauhalliseksi väenpaljoudessa. Katsoin minua puhuttelevia silmiin ja kättelin, jos he olivat tervehtimässä. En ollut aikeissa lähteä kenenkään matkaan, ja huomasin hyvin nopeasti, että esimerkiksi vartijat saattoivat puuttua tilanteeseen tai varoittaa, jos joku tuli pyytämään minua mukaansa.

Vietin päiväni pääasiassa toimittajien kanssa. He kertoivat olevansa vaarallisessa yhteiskunnallisessa asemassa. Poliittinen ja taloudellinen eliitti kohtelee heitä terroristeina, kuten veronsa maksavia kansalaisia, jotka osoittavat mieltään. Verotuloja on merkitty Ugandan valtionbudjettiin käytettäväksi esimerkiksi tieverkoston ja terveydenhuollon parantamiseen, mutta budjetoidut rahat harvoin päätyvät kohteisiinsa. Yhdessä maailman korruptoituneimmista maissa rahat tuntuvat katoavan pohjattomaan kaivoon. Toimittajat osoittavat näitä valtiontalouden epäkohtia kansalaisille lehtikirjoituksissaan. Siksi toimittajat vertautuivat pullikoiviin ja mieltään osoittaviin kansalaisiin, joiden lähes päivittäiset protestit hajotettiin kyynelkaasulla ja pampuilla. Niistä ja joskus myös luodeista ovat saaneet osansa myös toimittajat.

Toimittajakunnan ja oman kiinnostukseni vuoksi haastattelin matkallani yli kahtakymmentä eri alojen ihmistä. Heidän joukkoonsa kuului toimittajien lisäksi esimerkiksi mopotaksin kuljettaja, siivooja ja hotellivirkailija. Monet ugandalaisista kusettavat valkoihoisia. Siihen on selkeä syy: valkoisilla on enemmän rahaa. Valkoinen iho on lupaus vauraudesta ja jopa vapaudesta. Sen lisäksi, edelleen, tavallisen ugandalaisen yrittäjän elämä on jatkuvaa eloonjäämistaistelua. Tämä pätee myös nuoreen, kolmen lapsen isään, hyvää englantia puhuvaan tekstiilialan yrittäjään. Kuuluin hänen kusettamiinsa, mutta kerroin satsaavani hänen ja perheensä tulevaisuuteen. Halusin haastatella häntä ja kuulla hänen mielipiteensä. Hän kertoi pelkäävänsä perheensä puolesta ja yhteiskunnallisia oloja. Hän, kuten moni muu ugandalainen uneksii Eurooppaan pääsystä, mutta ei elääkseen. Hän ymmärtää, että Eurooppa on kalliimpi paikka, ja voi olla julma kouluttamattomalle. Hän haluaa turvata kolmen lapsensa elämän ja koulutuksen. Yhden lapsistaan hän haluaa kouluttautuvan lääkäriksi, koska hänen keskituloiset vanhempansa eivät kyenneet takaamaan hänelle koulutusta. Koulutus loppui, kuten useilla ugandalaisilla yrittäjillä, peruskoulun viidenteen luokkaan.

Haastattelemistani ihmisistä monet puhuivat Jumalasta ja uskostaan. Ugandassa uskonnottomuus on vierasta. Uskonto tulee vastaan kaikkialla. Kristityt ja muslimit elävät rauhaisaa rinnakkaiseloa varsinkin maan pääkaupungissa. Muslimin ja kristityn erottaa toisistaan lähinnä vaatetuksesta sekä muslimien päivittäisistä rukoilutauoistaan. Voisi kuvitella, että mellakat ja terroriteot olisivat jollakin tavalla kytköksissä uskontoihin, mutta näin ei ole. Terrorismilla on kytkös politiikkaan ja vallankäyttöön. Tämä näkyy erityisen paljastavalla juuri maan hallinnon ja toimittajien suhteessa. Hallinto määrittelee ”terrorismin” ja jättää niistä määritelmistä aina pois ne teot, jotka tehdään pääoman nimissä. Vallanpitäjien määritelmiä laventaa kummasti heidän taskuihinsa eksyvät ylimääräiset, yrityksiltä, sijoittajilta ja yhtiöiltä saatavat rahat.

Lähellä hotelliani sijaitsi huonokuntoinen ostoskeskus, jossa työskenteli monia käsityöläisiä. Eräänä päivänä, vielä ollessani maassa, ostoskeskuksessa räjähti. Se oli tyhjennetty hetkeä aikaisemmin, joten kuolonuhreilta vältyttiin. Keskuksen tilalle oli ollut jo aiemmin tarkoitus rakentaa uusi, kauniimpi ja kalliimpi keskus. Kun talossa töitään tehneet olivat vastustaneet hanketta, joku otti oikeuden omiin käsiinsä. Räjähdystä ei uutisoitu terroritekona, mutta juuri tämänkaltaiset tapahtumat ovat suuri syy siihen, miksi terroritekoja maassa pelätään, ja miksi yhteiskunnalliset olot ovat niin levottomat. Uusi ostoskeskus ei valmistu myöskään hetkessä, joten räjähdyksen jälkeen monet yrittäjät jäivät ilman työpaikkaa ja tuloja.

Uganda on entinen Englannin siirtomaa. Maa on saanut oman osansa länsimaisesta hapatuksesta. Keskellä ruuhkaa saattaa seisoa amerikkalaisten lähetyssaarnaajien kouluttama maallikkosaarnaaja Raamattu kädessä varoittamassa kadotuksesta ja maailmanlopusta. He saattavat julistuksessaan siunata ihmisiä ja luvata rikkauksia. Talouspolitiikaltaan maa edustaa uusliberalistisia arvoja, lähes itsestään. Laeissa ja lainvalvonnassa on elefantin mentäviä aukkoja. Sääntelyä on vähän. Sitä valvovat yleensä aseistetut sotilaat, hallituksen ja pääoman vartijat. Jokainen on oman onnensa seppä, koska sosiaalitukijärjestelmää maassa ei ole. Verot menevätkin pääasiassa valtion päämiesten ja rikkaiden taskuihin sen sijaan, että niillä parannettaisiin köyhien, sairaiden tai maanteiden kuntoa. Verojen lisäksi veronmaksajat saavatkin maksaa jokaisesta sairaalakäynnistään mahdollisesti jopa 120% kuukausituloistaan. Köyhillä ei ole varaa sairastaa, ja sen vuoksi useat heistä kuolevat nopeasti.

Suomen hallituksen päätökset edustavat uusliberalistista talouspolitiikkaa. Kun hallituksen leikkauslistat julkaistiin, assosiaatio Ugandaan oli välitön: varoja pois koulutuksesta, erilaisista sosiaaliturvajärjestelyistä, turhaa säätelyä pois ja uutta tilalle lainsäädäntöä myöten, rahaa yleiseen järjestykseen ja puolustusvoimiin. Totesin listan nähtyäni Suomen lähteneen tavoittelemaan kehitysmaastatusta. Kun myöhemmin kävi ilmi, että Suomi on muuta EU:ta haluttomampi kitkemään veropakolaisuutta ja -järjestelyjä, en ole ollut suuresti yllättynyt. Enkä ole suuresti yllättynyt siitäkään, millaisella tunteenpalolla täällä saarnataan tuomiopäivän koittavan, jos Suomen kilpailukykyä ei juuri nyt paranneta. Arvatkaapa millä keinoin Ugandan hallitus yrittää patistaa kansalaisia tekemään enemmän töitä, ja tunnetaanko maan lainsäädännössä työehtosopimuksia tai minimipalkkaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat